Tuhansia kappaleita myyneet
levyt Suomalainen ja Lennosta kii! saivat jatkoa syyskuussa
2009 ilmestyneen kolmannen Kaupungin valot -albumin myötä. Musiikillinen linja koostuu
osittain Koivistoisen sävellyksistä suomalaiseen lyriikkaan, mutta ennen kaikkea kaikelle kansalle tutuista
iskelmä- ja rock-biiseistä eri vuosikymmeniltä jazzillisina sovituksina.
Levyillä
yhdistyvät suomalainen lyriikka Koivistoisen originaalisävellyksinä, sekä eri
aikoina tunnetuiksi tulleet kappaleet Koivistoisen jazzpitoisina sovituksina. Ohjelmiston
sanoittajien ja muiden taustatekijöiden joukosta löytyvät mm. Reino Helismaa - Toivo Kärki, Jarkko Laine, Juice Leskinen,
J. Karjalainen, Ismo Alanko, Junnu Vainio, Unto Mononen
ja Hiski Salomaa.
Originaali- ja lainasävellyksiä tulkitsevat huippuluokan muusikot eturivissään tämän hetken maan jazzlaulajien ehdoton ykkönen Johanna Iivanainen. Hänen ainutlaatuiset, herkät ja kauniit tulkintansa tekevät tästä musiikista erinomaisen nautittavaa.
Koivistoisen luottomies kaikissa hänen projekteissaan jo pitkään ollut pianisti Seppo Kantonen on luonnollisesti nytkin mukana. Basistina on Ville Huolman ja rumpalina Mikko Hassinen.
Saksofonisti ja säveltäjä Eero Koivistoinen on ollut suomalaisen jazzin keskeisiä vahvoja vaikuttajia jo 60-luvulta lähtien. Hän on aina ollut hyvin tuottelias säveltäjä ja aktiivinen esittävä taiteilija. Musiikkia hän on tehnyt laidasta laitaan: suoraviivaisen jazzin lisäksi laululevyjä, jazzrockia, big band –sävellyksiä ja -sovituksia sekä afrikkalaisvaikutteista musiikkia – onhan hän matkustanut tuossa maanosassa useita kertoja.
Myös suomalainen musiikkiperinne on aina ollut hänelle voimakas innoittaja. Ensimmäiset big band -sovituksensa suomalaisista kansanlauluista hän teki jo 70-luvulla. Samasta kansanlauluteemasta syntyi myös kvartettilevy Utu vuonna 2001.
Eero Koivistoisen rakkaus toisaalta
jazzkliseisiin, toisaalta Suomi-kliseisiin on tuottanut yhdessä Johanna Iivanaisen
kanssa kaksi miellyttävää albumia: Suomalainen (2003) ja viimeksi Lennosta kii.
Koivistoisen näkemys on vaikuttanut
niin jäyhän suoraselkäiseltä ja vilpittömältä ja tulos varsin tyylikkäältä,
ettei Suomi-katsauksia voi moittia.
Tätä korosti jälleen luontevan
ihastuttava Iivanainen. Hänen äänessään soivat kauneus, puhtaus ja viattomuus,
suomalainen elovenatyttöunelma. Toisaalta Iivanainen tuntee myös jazzin metkut,
joten Koivistoisen projekti on hänelle kuin mittatilaustyö.
Bändi pelasti tavattoman hienolla
soitollaan uljaasti kaiken. Loistavia sooloja ja loistavaa komppia tuki
Tenaljin mainio akustiikka. Harvinaisen väkevää aidosti suomalaista svengiä.
Jukka
Hauru, Helsingin Sanomat 28.8.2008
Koivistoisen johtama yhtye on kiistatta jazzin
huippua, sävykkäästi maalaava ja svengaava kokoonpano, jonka jäsenet pystyvät
tarvittaessa myös hienoihin soolosuorituksiin. Myös reseptin tärkein ainesosa on
tallella eli Johanna Iivanaisen ääni soljuu jälleen kerran kauniisti ja
vaivattomasti. Parhaimmillaan ja koskettavimmillaan Iivanainen on tulkinnoissaan
Unto Monosen, Toivo Kärjen ja Reino Helismaan iskelmäklassikoista "Jos
jätät minut", "Rakkauden rikkaus", "Märkää asfalttia"
ja "Rakovalkealla". Näillä raidoilla Iivanaisen laulun herkkyys sopii täydellisesti yhteen hienojen melodioiden ja
tekstien kanssa.
Jukka Piiroinen, Suomijazz.com 24.1.2008
Tässä
on yksi vuoden parhaista levyistä. Johanna Iivanaisen ja Eero
Koivistoisen vuonna 2003 ilmestynyt Suomalainen-albumi on saanut hienon
jatkon samalla periaatteella: kotimaisia iskelmä- ja laulelmaklassikkoja sekä
Koivistoisen omia sävellyksiä jazzsovituksina. (viisi tähteä)
Pertti
Avola,
NYT-liite 23.11.2007
Johanna
Iivanainen ja Eero Koivistoinen lumosivat Tampere-talossa liki ikivihreällä
suomalaisella musiikilla: Käyhkön
Rempallaan ja Chydeniuksen ja Oksasen Sinua, sinua rakastan ovat täydellisiä
taideteoksia jo alkuperäisinä, mutta niistäkin improvisoivat jazzmestarit
saivat irti ennen kokemattomia ulottuvuuksia. Seppo Kantosen pianosoolot
olivat parasta, mitä tänä vuonna on kuultu.
Ja
onko kukaan toinen suomalainen ikinä laulanut niin svengaavasti kuin JohannaIivanainen tässä Koivistoisen versiossa Mäkisen ja Anttilan Kotkan
ruususta?
Jari-Pekka
Vuorela,
Aamulehti 14.3.2006