JUHANI AALTONEN TRIO on ollut ja on edelleenkin yksi tämän vuosikymmenen koko Euroopan omaperäisimmistä ja kiinnostavimmista jazzkokoonpanoista. Trio on esiintynyt menestyksekkäästi useilla jazzfestivaaleilla eri puolilla Eurooppaa (15 festivaalia kahdeksassa maassa), ja sen levyt, Mother Tongue (2003) ja Illusion of a Ballad (2006), ovat saaneet ylistäviä arvioita sekä Suomessa että kansainvälisessä jazzlehdistössä.
Juhani Aaltonen - tenorisaksofoni ja huilu
Uffe Krokfors - basso
Reiska Laine - rummut
Muutama vuosi sitten Juhani Aaltonen (s. 1935), suomalaisen jazzin Grand Old Man, teki useiden vuosien hiljaiselon jälkeen väkevän ja vaikuttavan paluun Suomijazzin kirkkaimpaan kärkeen uuden trion myötä. Musisointi reaktiokykyisten ja herkkätajuisten soittokumppanien, Uffe Krokforsin ja Tom Nekljudowin kanssa siivitti Aaltosen erinomaiseen lentoon. Trion musiikki on samanaikaisesti voimakasta, herkkää, vapaasti improvisoitua ja spirituaalista. Trion monipuolisen ja syvällisen ilmaisun olennaisin piirre, jopa hurjimmissa ryöpytyksissä, on viime kädessä sävykkään kaunis melodisuus.
Helsingin
Kanneltalossa äänitetty Mother Tongue –albumi (TUM CD 002)
palkittiin vuoden 2003 Jazz-Emmalla. Trion toinen mestariteos, Illusion
of a Ballad (TUM CD 013), julkaistiin TUMfest-tapahtumassa tammikuussa
2006. Levyn materiaali koostuu jazzstandardeista, pelkistä balladeista, joista
trio on muokannut näköisensä versiot.
Takana on seitsemän
vuotta, esiintymisiä 15 kansainvälisillä jazzfestivaaleilla 8 eri maassa Suomen ulkopuolella ja
kautta linjan ylistäviä arvosteluita sekä levyistä että konserteista niin Suomessa kuin muuallakin: Oli aika tehdä muutoksia ja uudistua. Niinpä vuonna 2008 rumpalilegenda Reiska Laine korvasi Nekljudowin kokoonpanossa. Uusi trio ja
uusi soundi syntyi!
Muusikot
Monille nuorempien polvien kotimaisille saksofonisteille suurena esikuvana toiminut Aaltonen aloitti uransa 1950-luvun lopulla. 1960-luvulla hän soitti silloisten modernistien, mm. Edward Vesalan, Otto Donnerin, Heikki Sarmannon ja Paroni Paakkunaisenkanssa. Jazzliiton Yrjö-palkinto, järjestyksessään toinen, myönnettiin Junnulla vuonna 1968, ja 70-luvun alussa hän liittyi legendaariseen Tasavallan Presidentti -yhtyeeseen. Aaltosen omissa nimissään tekemä debyyttilevy Etiquette ilmestyi 1974. Vuotta myöhemmin syntyi UMO, jota Aaltonen oli mukana perustamassa. Pitkä UMO-kausi päättyi vuonna 1986, jolloin hän sai 15-vuotisen taiteilija-apurahan.
UMO-vuosiin mahtui paljon muutakin. Yleisradion musiikkitoimittajat valitsivat Otto Donnerin tuottaman Strings-albumin Vuoden Levyksi 1976, ja yhteistyö mm. Sarmannon ja Vesalan kanssa jatkui. 1970-luvun lopulla hän soitti myös norjalaisen Arild Andersenin kvartetissa eri puolilla Eurooppaa ja teki kaksi levyä ECM:lle. Vesalan perustamalle Leo Recordsille Aaltonen teki kaksi mainiota levyä: Springbird (-79) ja Prana (-81). Aktivoiduttuaan uudelleen perustrionsa kautta 2000-luvulla, Aaltonen on levyttänyt TUM Recordsille myös kaksi albumia ilman perustrioaan: Strings Revisited (TUM CD 003) luotailee lähes 20 vuotta aiempaa tehtyä levyä Otto Donnerin ollessa nytkin mukana säveltäjänä ja sovittajana. Reflections (TUM CD 007) on puolestaan triolevytys amerikkalaismuusikoiden Reggie Workmanin ja Andrew Cyrillen kanssa.
UFFE
KROKFORS on jo useita
vuosia ollut Suomen basisti Numero Uno
– onhan hänet mm. Jazzrytmit-lehden kriitikkoänestyksessä valittu parhaaksi
basistiksi vuosi vuoden perään. Hän aloitti uransa Otto Donnerin kvintetissä
1980-luvun puolivälissä. Hän liittyi pian Edward Vesalan Sound & Fury –yhtyeeseen
ja sittemmin Raoul Björkenheimin
Krakatauhun. Molemmat yhtyeet levyttivät myös ECM-yhtiölle Krokforsin ollessa
mukana albumeilla Ode to the Death of
Jazz (Sound & Fury), Volition
ja Matinale (Krakatau).
1990-luvun alusta lähtien Uffe on ollut
yksi kysytyimmistä basisteista Suomessa. Hän on soittanut mm. Jarmo Savolaisen, Esa Pietilän ja Sakari Kukon
yhtyeissä. Pianisti/harpisti Iro Haarlan
kanssa hän johtaa yhteisesti isoa Loco Motife –kokoonpanoa sekä
suomalais-norjalaista kvintettiä. Kvintetin ECM-albumi Northbound sai laajalti kiitosta sekä Suomessa että ulkomailla, ja
Loco Motifen Penguin Benguine sai Jazz-Emman
vuoden 2005 parhaana jazzlevynä.
REISKA
LAINE on rummutellut suomalaisen
jazzin eturintamassa jo 1960-luvulta lähtien. Vaikka hänet tunnetaankin
parhaiten ns. suoran kompin miehenä, hän liikkuu kuin kala vedessä myös
vapaamman ilmaisun poluilla. Pori Jazzeissa hän on (ainoana suomalaisena) esiintynyt
joka vuosi aina perustamisvuodesta 1966 lähtien. Nopeasti reagoivana ja upeasti
svengaavana rumpalina hänellä on aina ollut kysyntää kun tarve on vaatinut.
Niinpä hän on soittanut mm. Dexter
Gordonin, Dizzy Gillespien, James Moodyn, Charlie Marianon ja Clifford
Jordanin kanssa heidän Suomen vierailuidensa yhteydessä. Eikä toki pidä
unohtaa lukemattomia soittosessioita Ted
Cursonin kanssa Pori Jazzeissa vuosien varrella.
Junnu ja Reiska soittivat yhdessä jo 60-luvulla. Nyt miesten tiet ovat
kohdanneet toisensa uudelleen.
Syksyn 2003 Tampere Jazz Happeningissä trioa ihasteli mm. vaikutusvaltainen joukko alan ulkomaisia vaikuttajia. Heistä Francesco Martinelli kirjoitti All About Jazz –nettilehdessä seuraavaa:‘The fourth show of the day was the set of Juhani Aaltonen trio in a nearby restaurant, with a standing room only crowd. This leading figure of the Finnish jazz saxophone delivered a powerful statement in the difficult setting of the trio with bass and drums, no harmonic instrument to rely on. Based on the classic influence of Coltrane, Aaltonen’s sax expanded slowly in thoughtful, long melodic lines, building intensity and momentum, well supported by bassist Uffe Krokfors and drummer Tom Nekljudow. An excellent group, well-represented on their most recent CD on the elegant TUM imprint.’
Howard Mandel kirjoitti puolestaan Down Beatissa (helmikuu 2004) samasta konsertista:
'There was an equally strong representation of European music. Finnish tenor saxophonist Juhani Aaltonen, age 68, gave his Coltrane-inspired repertoire a personal twist that evoked good humour and a personal connection to nature.
Lehdistön kommentteja trion konserteista ja levyistä:
Ajaton levy. (Illusion of a Ballad) Pekka Nissilä, Muusikko-lehti 12/2006
Sen voi sanoa yhdelläkin lauseella: aina kun suomalaiselta ystävältämme Juhani Aaltoselta ilmestyy uusi CD, on aihetta juhlaan! Levy on varsinainen helmi. Lyyrisyydestään ja hauraudestaan huolimatta myös raaka ja brutaali, ja sen jokaisen äänen takana piilee voimaa, joka hakee vertaistaan! Jan Granlie, Jazznytt 2/2006 (Norja)
Juhani Aaltosen, Ulf Krokforsin ja Tom Nekljudowin muodostama trio on jälleen tehnyt uskomattoman hienon levyn. Trion saumatonta yhteissoittoa ja jokaisen instrumenttien sävykkyyttä ei juuri voi ylittää. Balladeista koostuva levy on kauttaaltaan hartaan tunnelmallinen ja herkkä. (5 tähteä). Leena Isbom, Rytmi 3/2006
Aaltonen, Uffe Krokfors ja Tom Nekljudow ovat minulle yhdessä yksi maailmanhistorian parhaista jazzbändeistä. Pentti Ronkanen, suomijazz.com, 3.3.2006
"Illusion of A Ballad" on ilmiselvää klassikkoainesta ja hieno pari vuonna 2003 ilmestyneelle voimakkaalle livelevylle "Mother Tongue”. (5 TÄHTEÄ) Jukka Piiroinen, suomijazz.com, 22.2.2006
Aaltosen, Krokforsin ja Nekljudowin [standardi]versioita ei vaivaa vähäkään nostalgia: trio tekee niistä omiaan. Se osoittaa levyllä, että vanhaa ja vahvaa melodiaa voi purkaa, käsitellä ja koota niin, että jää vain jonkinlainen ”balladin illuusio”. Harri Uusitorppa, Helsingin Sanomat, 29.1.2006
Keitele Jazzin suomalaisia onnistujia oli myös Juhani Aaltonen Trio, joka veti tutulla tyylillään täyteen tupatun Valtuustosalin tunnelman lähes kattoon. Jukka Hauru, Helsingin Sanomat, 2.8.2004
Trio Euroopan aarreaitoista.Trion käsittelemä 'Nature Boy', tunnelmaltaan samanlainen kuin avausraita 'Lullaby', on yksinkertaisesti ihanaa kuunneltavaa. Larry Nai, Cadence, heinäkuu 2004
Suomalainen saksofonisti ja huilisti Juhani Aaltonen oli varmastikin koko festivaalin suurin löytö. Didier Wijnants, De Morgen 25.5.2004, (päivälehti, Flanders / Belgia)
Jotakin kosmista ja universaalia energiaa purkautui lauantai-iltapäivänä Sibelius-museossa, kun Juhani Aaltonen Trio tarjosi liki sadalle kuulijalle sävellysten ja vapaan improvisaation yhteisiä purkauksia. Tilaisuus oli Turku Jazzin 35-vuotisen historian yksi parhaista. Jarmo Wallenius, Turun Sanomat 22.3.2004
Nyt hän (Juhani Aaltonen) on taas tien päällä, kenties koko viime vuoden parhaimman saksofonilevyn kera. Levyllä hänellä on mukanaan Suomen johtaja basisti Ulf Krokfors ja rumpali Tom Nekljudow – kaksi herraa, jotka sopivat Aaltoselle kuin hanska käteen.Albumi on must kaikille saksofonilevyjen ystäville. Näyttää siltä, että trion voi löytää yhdellä sun toisella jazzfestivaalilla täällä vuoden kuluessa. Olkaa paikalla, en sano sen enempää! Jan Granlie, Jazznytt 1/2004, Norja
Uskallan sanoa, että jos John Coltrane olisi elänyt 68-vuotiaaksi, hänestä olisi voinut tulla yhtä hyvä soittaja kuin Junnusta. Ja heti tämän jälkeen on sanottava, että tämä levy (Mother Tongue) ei ole testamentti, vaan käyntikortti tulevia keikkatilauksia varten. Jari-Pekka Vuorela, Aamulehti 1.6.2003
Hyvä yhteisymmärrys, sama aaltopituus ja luonteva kommunikointi muusikoiden kesken välittyy kuulijalle joka raidalta. Aaltosen sävykäs saksofoni ja kaunissointinen huilu, Krokforsin hieno bassosoundi ja Nekljudowin aistikas rumputyöskentely ovat äärimmäisen nautittavia trion elementtejä. Mother Tongue on kauttaaltaan erinomaisen upeaa, kaunista, kiinnostavaa ja herkistävää musiikkia. Viisi tähteä. Leena Isbom, Rytmi 4/2003
Valikoituja festivaaliesiintymisiä:
MOL Jazz Festival, Unkari, 2008
Vossa Jazz, Norja, 2007 TUMfest, Helsinki, 2007 Jazz & Wine of Peace Festival, Italia, 2006
Trondheim Jazz Festival, Norja, 2006 Vilppulankoski Jazz, 2006 Varangerfestivalen (Norja), 2006
Clusone Jazz Festival (Italia), 2006
33. Internationale Jazztage Ilmenau (Saksa), 2006
London Jazz Festival (Englanti), 2005
Umeå Jazz Festival (Ruotsi), 2005 Jazz@opera, Helsinki 2005
Grenoble Jazz Festival (Ranska) 2005
TUMfest 05, Helsinki, 2005
Kalliojärvi Jazz & Blues, Isokyrö, 2004 Umo Jazz Fest, Helsinki, 2004
Kalkkiranta Jazz, Sipoo, 2004 Oslo Jazzfestival (Norja), 2004
Keitele Jazz, Äänekoski, 2004
Jazz-Espa, Helsinki, 2004
Linna-Jazz, Hämeenlinna, 2004 Molde Jazz Festival (Norja), 2004 Kalott Jazz & Blues, Tornio, 2004
Musica Futura, Porvoo, 2004 Bergen Nattjazz (Norja) 2004
Brugge Jazz 2004 (Belgia) 2004
Europa Jazz Festival Le Mans (Ranska) 2004 Turun Jazztapahtuma 2004
Mariehamn Winter Jazz Roots & Blues 2004 Tampere Jazz Happening 2003
Pori Jazz 2003 Valtakunnalliset Jazzpäivät, Helsinki, 2002
Jazz-Espa, Helsinki, 2002
Raahen Rantajatsit 2001
Juhani Aaltonen, TUM-levyt:
Juhani Aaltonen Trio: Mother Tongue (TUM 002) Juhani Aaltonen Trio: Illusion of a Ballad (TUM 013) Suhkan Uhka: Suhka (TUM 001) Juhani Aaltonen, Henrik Otto Donner with The Avanti Chamber Orchestra: Strings Revisited (TUM 003) Juhani Aaltonen, Reggie Workman, Andrew Cyrille: Reflections (TUM 007)
TUM RECORDS
Eteläranta 14
FI-00130 Helsinki, Finland
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
www.tumrecords.com
Jazzrytmit-lehden kriittikkoäänestykset:
Juhani Aaltonen: Vuoden jazzmuusikko 2003, (toinen sija 2004), 2005
paras tenorisaksofonisti 2003, 2004, 2005, 2006, 2007
paras huilisti 2003, 2004, 2005, 2006, 2007, 2008
Uffe Krokfors: paras basisti 2003, 2004, 2005, 2006, 2007, 2008